keskiviikko 27. helmikuuta 2013

North Coast Red Seal Ale


Kokeilinpa vähän interaktiivisuutta käyttää oluen valinnassa. Naamakirjaan laitoin kuvat kolmesta oluesta ja lupasin että eniten tykkäyksiä saanut on seuraavana maistelussa. Aika vähän niitä sitten tuli. kaksi niistä sai kokonaiset 2 tykkäystä mutta tämä vielä lisäksi komnentin jonka laskin tykkäykseksi. Auttaisitte nyt hyvät ihmiset, noita on niin paljon että on vaikea valita. No, Uskon että loppua kohden se valinta kuitenkin helpottuu. Ainakin vaihtehtoja on silloin vähemmän.
Mutta asiaan.
North coast Red Seal Ale on kotoisin californiasta. American Pale Ale tyyppinen olut. Valmistusaineina käytetty vettä, ohramallasta, humalaa ja hiivaa...eikä muuta ;)
Väriltään kuparinpunertava olut muodostaa kaadettaessa melko vahvan vaahdon joka laskee melkopian jättäen kuitenin lasin reunaan ja oluen pinnalle mukavan pitsin. Itse olut on hiukan sameaa mutta selkenee lasissa hiukan.
Maku on tässä oluessa mukavan messevä :D

Runsas maku joka alkaa sitruksella ja ehkä vähän kinuskilla vaihtuu pehmeän yrttisen kautta purevaan jopa alemaisen kitkerään humalaan. Täyteläinen mutta ei kuitenkaan hyäkkäävä.
Hyvä olut saunan jälkeen nautiskeluun tai illan viettoon pikku purtavan kanssa vaikka vähän voimakkaamman makuisen kanssa. Ruokajuomaksi en kuitenkaan tätä ottaisi, liian voimakasmakuinen.
Mikäs olisi sitten seuraava? vaihtoehdoiksi voisin asettaa kiinalaisen, tsekkiläisen ja skotlantilaisen. Kommenttiin saa kirjoittaa noista toiveita.

This time I tried to make it little bit interactive. I posted three pictures of beer to facebook and promised that the one which gets more likes, will be the next beer in this blog. Not so many likes they had. Actually two of them got two likes and on also had a comment that I had to count as a like. Please, people, Help me to make the choise. I have so many choices at least now. Maybe later it will be more easy. At least all the time there will be less the choices ;)
But, back to the topic:
the Winner beer from those three was North coast Red Seal Ale. It is American Pale Ale type of beer.
Ingredients are: water, Barley Malt, Hop and yeast...and nothing else.
This beer is lightly copper red in colour and while poured into a glass it creates quite strong foam which soon melts and leaves nice lace to the edges of the glass and on the surface of the beer. The beer itself is kind of foggy but soon gets clear a little.
Taste of this beer is luscious.
Full bodied beer which have at first sharp citrus, maybe some caramel, then it slowly turns through herb to biting, bitter hop aroma giving a long feeling of deep, verstile taste. Strong but still not too attaching. 
I would not take this with meal but after sauna it is perfect and when just spending time wiht some snacks, even hot spicy ones..
And what could be the next beer. I coud put here Chinese, Czech od Scotch. Comments, please.


lauantai 23. helmikuuta 2013

Carlsberg Elephant


Tanska. Juu, tunnen kyllä maantietoa: Carlsberg, Tuborg ja Kööpenhamina, Siinä Tanskan kaupungit ;-)
Vaimoa pyysin tänään valitsemaan saunaoluen. Hän kun ei ymmärrä oluesta mitään niin mainio valinta oli kokoelman ehkä vahvin, Calrsberg Elephant. Kaikki 7,2% voimaa on tuossa panimotuotteessa.
Elephant on vahva pilsner-tyyppinen olut.
Väri on mukavan kullan keltainen, lasiin kaadettaessa muodostaa mukavan valkean vaahdon. Vaahdon määrä on helppo säätää eikä kuitenkaan tarvitse pudottaa lasiin saadakseen vaahtoa.
Maku on täyttä tavaraa. Hieman makeahko maltaisuus antaa luonnetta ja runsas humalointi tekee purevuutta joka säilyy hyvin lasin loppuun vaikka ei kiirehtisikään. Makua alusta loppuun. Huurteisena raikas mutta luoteikas jääkaappikylmänä.

 Denmark. Yes, I know the major cities of Denmark: Carlsberg, Tuborg and Köpenhagen ;-)
Today I asked my wife to select the beer after sauna. She understands nothing about the beer, so she selected maybe the strongest one from that collection, Carlsberg Elephant. All the 7,2%vol power in this bewerage.
Elephant is a strong pilsner type beer. Colour is something golden yellow tinted a little to amber.
It has nice mild scent and when poured to glass it creates easily good white foam crown. The foam creation is easy to control. Full-bodied taste has character from little sweetness of the malt and rich hop makes it biting which lasts till the end of the glass and doesn´t need to hurry up drinking. Full taste from 1st to last drop. Good and freshenign as frosty cold but charasteristic taste when just fridge cold.

torstai 21. helmikuuta 2013

Chakra, Indian Premium Lager


Nyt matkataan vähän eksoottisempaan. Intialaisen reseptin mukaan valmistettu Lager-olut. Miellyttävästi miedon tuoksuinen selkeän keltainen olut jonka uskaltaa kaataa lasiin reippaasti. Keskivaahtoinen, hyvä melko tiivis vaahtokruunu joka laskee kuitenkin melko pian. Maultaan aika tyypillinen Lager. Vahvan makuinen humala, ei kuitenkaan liian kova. Ehkä vähän Koffimainen mutta raikkaampi. Latistuu aika nopeasti joten tarjoilu hyvin kylmänä. Kuitenkin juuri siksi sopiva vahvan makuisten ruokien kaveriksi. Ei nouse vankaksi suosikiksi.

Now the beer trip goes more far and exotic. Chakra is a premium lager brewed due to the traditional indian recipe. A clearly yellow, beer that has nice mild scent. It could be poured to glass quite fast while it creates middle sized quite tuff foam crown, which melts down in few minutes. The taste is quite basic lager and has mid strong aroma of hop. Maybe a little like Koff beer, but more fresh. Gets flattened fast, but the taste is still fresh. Needs to be served very cold. suitable as served with spicy, strong tasting food. Not to my list of favourites.



tiistai 19. helmikuuta 2013

Victoria Bitter, VB


Australialainen hyvin lyhytkaukaiseen pulloon pullotettu lager.
Ensimmäinen havainto oli että tässä oluessa ei ollut juurikaan tuoksua tai se oli ainakin hyvin hento. 
Lasiin kaadettuna muodosti hyvin vähän vaahtoa joka laski nopeasti. Väri on mukavan kullan keltainen. 
Vaikka tuoksua ei juuri ollut niin makua kyllä. Melko voimakkaan makuinen lager jopa vähän pureva. Kuitenkin raikas. Mukava pitkä hiukan jopa rukiinen jälkimaku. Toimii hyvin tosi kylmäksi jäähdytettynä.

Australian lager which has long traditions bottled in a short neck bottle. The 1st observation was that there was almost no scent. When poured to the glass, it created a little foam that melted away quickly.
Colour is nice golden yellow.
While there were just little scent, the flavor it has. Quite rich tasting lager, even quite bitter, but still fresh. Aftertaste is long lasting with some aroma of rye.
Best when served very cold

maanantai 18. helmikuuta 2013

Dead Pony club


Californian Pale Ale.

Ensimmäisenä oluesta tulee tietysti tuoksu. Voimakas sitrus tulee ensimmäisenä mieleen, Jopa simainen. Lasiin kaadettuna väri on kirkkaan keltainen ja vaahto on melko ohut.
Makukin on vahvan sitrusmainen tai ehkä jopa greippimäinen. Vahvat humalan aromit. Hyvin jäähdytettynä ja nopeasti nautittuna tämä rokkaa. Vähähappoisena ei sovi hitaaseen nautiskeluun koska siitä tulee pian lasissa väljehtyneen oloinen. Toimii varmaan hyvin suoraan pullosta

The first comes the fragrance.  In this beer it´s strong citrus. When poured into the glass, the colour is well saturated yellow and it´s producing thin foam. Even the taste has also good flavor of citrus or even grapefruit. Quite strong hop aroma. As well cooled and drinked fast this beer is rock´n´roll.
Not suitable for dinking slowly because not so sparkly, Gets flattened quicly. Suits well for drinking straight from the bottle.
Dead pony club beer

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Siitä se ajatus sitten lähti


Perhe, ystävät, Parasta mitä ihmisellä voi olla.
Willit Wiiskymppiset tuli vietettyä ja ilmeisesti kaverit ovat panneet merkille että tykkään maistella aina uusia oluita jos vaan on tarjolla.
Porukka koputtaa ikkunaan ja kun menen pihalle vieraita vastaanottamaan siellä ollaan tähtisädetikkujen kanssa vetämässä onnittelulaulua, maassa pulkka jonka ovat raahanneet kylän läpi pihaan. Pulkassa olevassa laatikossa on todellakin 60 pulloa olutta: yksi joka vuodesta sekä "muutama" varaolut ;-)
Ja siis jokainen pullo on erilainen. Ei mitään perus-koffia vaan erikois- ja tuontioluita.
Toive ja ehkä jopa vaatimus oli että minun tulee sitten jokaisesta pullosta kirjoittaa jonkinlainen kuvaus ja liittää etiketin tai pullon kuva mukaan. Lupasin siis aloittaa (ja myös ylläpitää) blogin aiheesta.
En sitten ole mikään oluiden asiantuntijahifistelijä vaan ihan maallikkopohjalta tässä kerron miltä maistuu ja tuntuu. Yritän vähän toki samalla perehtyä terminologiaan laatuihin ja esim etsiä erityypeille sopivat, suositellut tarjoilulämpötilat. Koittakaa kestää.
Mutta tänään ei vielä lähde. Vähän pitää vielä toipua eilisistä partyista.

t. Jari



And I got the Idea..

Family, Friends, The best one can have.
Wild Fifty-years party is over. I think my friends have noticed I like bier. Not the ordinary market bier but allways something special from local breweries or imported specialities.
These friends came as invited to my home party, knocked the window and as I went out to welcome them, they had some fireworks and a sledge full of bier. And really, there was 60 different kind of beer bottles from allmost everywhere around the world. One bottle for each year and then some (10) bottles as spare ;-)
They also gave a wish that I would write some notes about each of these beer. I promised to start a blog.
I´m no any expert on different beer types but I try to tell how I taste or feel these amazing drinks.
Same time I try to learn more to the terminology and different beer types.
Hope you´ll enjoy all the 60 postings that are coming to this blog.

t. Jari